Historiaa

Kahvila piharakennuksineen joskus 1980-luvun alkupuolella.

 

Kanavan Kahvilana tunnetun rakennuksen rakensi kauppias Lauri Suominen.

Hän sanoi tehneensä: "Vääksyn komeimman talon." eikä ollutkaan pahasti väärässä.

 

Lauri Suominen

s. 26.7. 1894  k. 26.6.1963

  Aino (1901 - 1990), tytär ja Lauri Suominen

 

Hänen kauppiasuransa alkoi kuitenkin Vääksyntien varrella.

Kaksi kerroksinen funkkisrakennus valmistui kesäkuussa 1929.

Arkkitehti Salme Setälä kirjoitta elokuussa 1929 AITTA - lehdessä  artikkelin

Suomisen kaupasta ja nimeää sen "Vääksyn Kauppapalatsiksi" (Alla kuva rakennuksesta)

 

Kauppapalatsin elinkaari jäi kuitenkin lyhyeksi. Seuraavana keväänä

rakennus paloi perustuksiaan myöten ja tilalle rakennettiin Osuuskassa - rakennus.

Tämä rakennus on edelleen Vääksyntien varrella.

 

Lohkomisasiakirjojen mukaan Lauri Suominen osti, ilmeisesti vakuutuskorvausten avulla, nykyisen tontin Mikkolan kartanolta vuonna 1930 ja ryhtyi välittömästi rakennuspuuhaan.

Ilmeisesti vanhin kuva vasta valmistuneesta rakennuksesta. Oikealla komea piharakennus ja

keskellä seppä Hongan pajarakennus.

Vaihteeksi rakennus pihan puolelta.

Rakennus Lauri Suomisen aikaan. Merkille pistää yläkerran kauniit ikkunat.

Lauri Suominen kehui tehneensä: "Vääksyn komeimman talon". Hän asui talossa

1930-luvun puoliväliin saakka pitäen siinä kahvilaa ja kauppaa. 1930-luvun loppupuolelta

rakennuksessa toimi matkustajakoti, matkahuolto ja kahvila.

Vuonna 1933 otettu kuva. Kuvassa Aino ja Lauri Suominen, heidän tyttärensä

ja ilmeisesti kauppapuodin muuta silloista henkilökuntaa.

Asikkalan Osuusliike Kauppakunta osti rakennuksen vuonna 1949

ja rakennus sai uuden asun; mm.

ikkunoita lisättiin ja suurennettiin. Yläkertaan tarvittiin uutta toimistotilaa.

Siksi rajut muutokset yläkerran ikkunoissa.

1970-luvulla alakerta jaettiin jälleen pienemmiksi myymälöiksi ja kahvilaksi.

 

Esko Rapala osti rakennuksen Kauppakunnalta vuonna 1978 ja teki seuraavan talven aikana

rakennukseen hyvin mittavan remontin. Remontin jälkeen v 1979 ensimmäisiä vuokralaisia

oli kangaskauppa Auliisa ( Aulikki Pulkki). Auliisa toimi rakennuksessa vuoteen 1996 asti.

Samoihin aikoihin talon toisessa päädyssä piti lanka- ja pientavara liikettä Raija Laurila, 

joka päätyönään toimi Helmi Vuorelma liikkeen tukkumyyjänä Lahdessa.

Muutaman vuoden toimittuaan tämä lankaliike siirtyi Sysmään.

 

Seppo Aaltosen toimesta purku-uhan alla ollut rakennus kunnostettiin jälleen

Kanavan Kahvilaksi ja asunnoiksi kesällä 1997.

Julkisivu sai uuden, 1990-luvulle tyypillisen vaaleanvihreän sävyn ja

sisäänkäyntikatokset.

Aaltosten jäätyä eläkkeelle he myivät kahvilan vuoden 2002 lopulla.

Heidän jälkeensä kiinteistössä on toiminut vaihtelevalla menestyksellä

useita kahvila- ja ravintola-alan yrittäjiä.

 

Viimeiset vuodet toiminta on ollut pysähdyksissä, kunnes nykyiset omistajat saivat

sen pakkohuutokaupassa ostettua ja aloittivat mittavat kunnostustyöt keväällä 2010.